Talotoimittajan valinta

Lupasimme palata hieman tarkemmin vielä siihen, miten lopulta päädyimme talotoimittajavalinnassamme juuri Dekotaloon. Tässä siis tulee meidän mietteitä ja ajatuksia talotoimittajan valintaan liittyen.

Meillä kaikki lähti hyvin perinteisesti liikkeelle sillä, että teimme itseksemme alkukartoitusta rakentamisesta ja ylipäätänsä markkinoilla olevista talotoimittajista. Samassa yhteydessä summasimme meille tärkeimpiä ominaisuuksia oman kotimme osalta; siis unelmia, toiveita ja toiminnallisuuksia, jotka ovat talon must have-vaatimuksia.

Nykypäivänä netti tarjoaa helpon ja nopean väylän päästä tutustumaan oikeastaan ihan mihin tahansa ja meillekin oli luonnollista, että alkuvaiheessa käytimme paljon aikaa selailemalla eri talotoimittajien valikoimia sekä valmiita taloja netistä. Kun kohdalle sitten osui kiinnostavia talotoimittajia, tilasimme heiltä tuotekatalogit kotiin tarkempaa tutustumista varten. Kuvastojen avulla suunnittelu saatiin entistä konkreettisemmalle tasolle: tuosta tuo pohja rungoksi, tästä tämä tilatoteutus, tuommoinen katto, tällainen julkisivu.

Paitsi talotoimittajien nettisivut ja tuotekuvastot, niin myös verkosta luetut artikkelit, blogitekstit sekä arvostelut auttoivat meitä hahmottamaan paremmin eri toimittajien työnjälkeä sekä sitä, minkälaisia ongelmia ja sudenkuoppia rakentamisprojektin yhteydessä on tullut vastaan.

Maaperätutkimusfirma tontilla 25.10.2017

Vaikka netti on äärimmäisen informatiivinen kanava talonrakentajan näkökulmasta, niin pieni varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan. Netissä kirjoitteluun tulee aina suhtautua pienellä varauksella, aina. Meillä suomalaisilla on valitettavan usein tapana antaa kärkkäästi negatiivista palautetta ja lähestulkoon kaikista talotoimittajista löytyy niitä vähemmän onnistuneita tarinoita ja kommentteja. Kirjoittelut toimivat toki varoittava esimerkkinä siitä, että asiat eivät aina mene kuten on suunniteltu, mutta lähtökohtaisesti luottaisimme kuitenkin erityisesti toimijoihin, joilla on jo pidemmät juuret Suomessa sekä referenssit kunnossa. Muistakaa tarkistaa myös yritysten luottoluokitus!

"Ongelma" rakentamiseen liittyen tuntuu piilevän siinä, että vaikka ostaisit valmiin talopaketin ammattitaitoiselta toimittajalta, voi huonona päivänä juuri omalle kohdalle sattua se tapaus, jossa kaikki ei mene niinkuin siellä surullisen kuuluisassa Stömsössä. Rakentajan on toisaalta kuitenkin ymmärrettävä myös oma vastuunsa rakennusprojektissa ja sen edistymisen seuraamisessa. Mitä enemmän rakennuttaja (siis hankkeen tilaaja ja maksaja) on läsnä rakennusprojektin kaikissa vaiheissa sekä aktiivisesti ja varhaisessa vaiheessa puuttuu mahdollisiin epäkohtiin, vältetään isommat kuopat ja mahalaskut. Lisäksi erityisen tärkeää on palkata hyvät ja ammattitaitoiset vastaavat, joiden kanssa kommunikaatio ja luottamus on kunnossa sekä joilla on riittävää osaamista ja ymmärrystä rakentamisesta. Vastaavien etsimiseen kannattaa käyttää riittävästi aikaa, kysyä suosituksia hyvistä toimijoista esimerkiksi Facebookin suljetuissa rakennusryhmissä (pisteet Raksakimppa Uusimaalle jo tässä vaiheessa) sekä tavata henkilöt vielä fyysisesti ennen sopimusten allekirjoittamista. Kohtaamisen yhteydessä huomaat kyllä hyvin nopeasti, minkälainen tyyppi vastapuolella on ja kuinka kemianne mahdollisesti toimivat tositilanteessa.

Ja vielä yksi vinkki: ei ole missään nimessä ainakaan haitaksi, että rakennushankkeeseen ryhtyvä yrittää edes vähän ymmärtää ja opiskella rakentamista ja itse rakennusprojektin etenemistä. Vaikka vastaavien tehtävänä on opastaa ja neuvoa rakentajaa kaikissa rakentamisen vaiheissa, niin kyllä ainakin meille on ollut huomattavasti helpompaa lähteä projektiin, kun ymmärrämme suurinpiirtein, mitä missäkin vaiheessa kuuluu tehdä ja miksi.


Tässä hieman sivuraiteille jouduttuamme, palataan takaisin toimittajan valintaan.

Valinnassa yksi ohjaava tekijä oli meillä toki myös kustannuspuoli. Olimme asettaneet tietyn kokonaisbudjetin hankkeellemme ja tontin oston jälkeen meillä oli tarkka summa olemassa sille, miten paljon talon ja autotallin rakentaminen saisi kokonaisuudessaan maksaa. Rakentamisen kustannuksista löytyy hyvin tietoa ihan nettiä selailemalla; Moni bloggaaja on kertonut hyvinkin avoimesti eri työvaiheiden kustannuksista (tavoite / toteuma), jota pystyimme käyttämään pohjana realistisille laskelmille.

Vaikka kuinka haluaisimme sanoa, että talotoimittajan valinta tehtiin lopulta ihan jonkin muun kuin hinnan perustella, niin joudumme toteamaan tylsästi, että hinta oli se merkitsevin tekijä loppumetreillä. Meillä oli onneksi se hyvä tilanne, että kummatkin kilpailutuksessamme finaaliin päässeet toimittajat vahvistivat pystyvänsä toimittamaan meille piirtämiemme pohjien mukaisen talon. Täten emme siis (onneksi) joutuneet joustamaan vaatimuksistamme talon suhteen vaan pääsimme tekemään sopimuksen talosta, joka vastasi kaikilta osin toiveitamme.

Jos olisimme tehneet valinnan puhtaasti meitä palvelleen myyjän perusteella, olisi kelkka saattanut hyvinkin kääntyä nyt 2. sijalle jääneeseen toimittajaan. Edelleen sanomme tämän: wau, mieletöntä asiakaspalvelua ja osaamista! Upeaa huomata, että alalle on ajautunut valveutuneita ja ammattitaitoisia osaajia, jotka aidosti voivat tukea meitä ummikkoja ensirakentajia kertomalla asiat riittävän ymmärrettävästi ja luomalla omalla toiminnallaan turvallisuuden ja varmuuden tunnetta. Ei ihan turhia ominaisuuksia kun miettii, että tämä ostos on monelle meistä ns. once in a life time.


Yleisellä tasolla kiinnitimme huomiota muutamiin hinnoitteluun liittyviin asioihin, joista ajattelimme jakaa kokemuksemme myös teidän kanssanne - toivottavasti näistä on jollekin jotain hyötyä.

1) Hinnat ovat suhteellisen linjassa talotoimittajasta riippumatta. Mikäli toisen talotoimittajan hintalappu on huomattavasti vertailuhintaa pienempi, löytyy syy mitä todennäköisemmin toimitussisällön laajuudesta.

Mitä me teimme? Vertasimme finaaliin päässeitä tarjouksia rivi riviltä ja pyrimme löytämään niiden väliset eroavaisuudet toimitussisällön osalta. Mikäli olet epävarma tarjousten läpikäymisestä, suosittelemme palkkaamaan jo tässä vaiheessa vastaavan mestarin tai muun ammattitaitoisen ihmisen avuksi - säästyt myöhemmiltä yllätyksiltä ja budjetin venymiseltä.

2) Myyjät haluavat todennäköisesti myydä sinulle Avaimet käteen -paketin. Ota kuitenkin huomioon, että hinta sisältää yleensä vain edullisimpia materiaaleja ja kalusteita. Jos haluat upgreidata myöhemmin talon sisuksia, nousee hinta näistä aina ylöspäin. Talopaketin todellinen hinta saattaakin sitten valmiissa talossa olla jotain ihan muuta, mitä se alussa vaikutti oleva.

Mitä me teimme? Päädyimme kompromissiin ja valitsimme talotoimittajalta lähes Avaimet käteen -paketin. Talotoimittaja tulee toteuttamaan seinien maalaamisen, vessojen, kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen laatoitukset sekä vesikalusteiden kiinnittämisen. Meille tärkeimmät yksityiskohdat kuten portaat, keittiö ja parketti hankitaan ja asennetaan itse.

3) Edes hyvillä neuvottelutaidoilla ei tarjoushintaa saa välttämättä väännettyä kovinkaan paljon alaspäin. Jos mielit kuitenkin neuvotella ja tingata myyjän kanssa tarjousvaiheessa, strategiaksi kannattaa ottaa mielummin neuvotella itselleen ns. lisävarusteita tai parannuksia.

Mitä me teimme? Ehdotimme talotoimittajalle suoraan mahdollisuutta hyödyntää omaa kotiamme näyttötalona siinä vaiheessa, kun se valmistuu. Toimittaja oli halukas tähän ja tarjosi pientä alennusta kokonaispaketin hinnasta. Tilanne on siinä mielessä molemmin puolin kannattava, että me säästimme omia eurojamme ja toimittaja saa hieman perinteisestä poikkeavan referenssikohteen tuleville asiakkailleen.

Näin on siis meidän osaltamme toimittaja valittu ja edelleen tällä hetkellä olemme valintamme osalta hyvillä mielin. Yhteistyö on tähän saakka sujunut oikein  mallikkaasti ja jahka rakennuslupavaiheesta päästään itse rakennusvaiheeseen, alkaa virallinen tulikoe tämän yhteistyön toimivuudesta.


Kommentit

Suositut tekstit